Viikko 3 HALLUSSA!

Mieletön fiilis! Haasteryhmä lauantaina. Kirjoittaja takarivissä, toinen oikealta.
©Judit Sziva

Hallussa!

Aikuisten oikeesti!

Ensimmäisen kerran todellakin tarkoitan tätä. Vihdoinkin. Tunnen pystyväni tähän -liikkumaan säännöllisesti siis- ja tunnen edistyväni. Ennen muuta tunnen uskaltavani heittäytyä täysillä.

Kyykkäämään hieman syvemmälle, laittamaan vähän lisää painoja.. sillä mitä sitten, vaikka en pystyisi tekemään kaikkia toistoja? Olen ainakin todella testannut, mihin voimani riittävät.

Tajusin tänään, miten suuri merkitys pienillä teknisillä asioilla on. Kun kavensin hieman liian leveää kyykkyasentoani, sain liikkeen tuntumaan oikeissa kohdissa. Kun korjasin tangon juuri oikeaan kohtaan olkapäilläni, pystyin lisäämään painoa.

Ymmärrän, jos pyörittelet silmiäsi. Nämä asiat kuulostavat itsestäänselvyyksiltä. Mutta vaikka asiat tietää teoriassa, on eri asia tajuta ne käytännön kautta. Todella huomata, miten valtava merkitys pieniltä tuntuvilla asioilla on.

”Hei wow, Heidikin tajusi vihdoin, mistä on kyse!”
Päävalmentaja Johanna Verhon kuvannut ©Seppo Verho

Sain Keskiviikon välikuolema -postaukseeni palautetta, jossa korostettiin, ettei pidä vertailla itseään muihin. Että jokainen edistyy, jos vain tekee parhaansa.

Tämäkin on asia, jonka kyllä tiedän. Siitä huolimatta on ollut todella vaikeaa olla vertailematta itseään nimenomaan muihin haastejengiläisiin. Olemme aloittaneet samaan aikaan ja treenanneet saman verran, joten edistystäkin odottaisi tapahtuvan -jos ei nyt samassa tahdissa, niin edes.. samana vuonna. Tajuan toki, että pohjakunto ja yksilölliset erot vaikuttavat edistykseen.

Mitä tulee pelkooni siitä, etten edisty ollenkaan, haluan selventää asiaa hieman. Pelkoni liittyy sydänvikaani ja vahvaan lääkitykseeni. Pelkään tarkalleen ottaen sitä, että kehitykseni on sairauteni vuoksi niin hidasta, että turhaudun ja motivaationi loppuu kesken.

Pohjimmiltaan pelkoni on siis ollut luovuttamisen pelkoa. Mutta mitä pidemmälle olen haasteessa edennyt, sitä vahvemmaksi motivaationi on kasvanut. Ja sen myötä pelkoni vähentynyt.

Vastasin palautteen antajalle ja lupasin, että postaus, jossa kerron, etten pelkää enää luovuttamista, on tulossa. Ja tässä se nyt tulee. En todellakaan pelkää enää sitä, että luovuttaisin, koska olen jo huomannut edistyväni.

Olen löytänyt motivaationi. Motivaatiolla tarkoitan sitä, että minun ei tarvitse enää taistella itseäni treeneihin. Lähden haasteeseen kuuluviin voimatreeneihin ilolla.

Hurrikaaneista voidaan puhua joskus toiste…

Peace Out!

One thought on “Viikko 3 HALLUSSA!

  1. Hienoa Heidi! Todella huippua kuulla, että pelot on lähtenyt katoamaan ja motivaatio on löytynyt. Luin vastauksesi aikaisempaan kommenttiini, ja jäin odottelemaan postausta jossa kerrot, ettet enää pelkää, ja tässä se tuli, kiitos!
    Ja ymmärrän toki pelkosi, enkä halua vähätellä sitä tippaakaan. Pelko vaan usein on myös se joka meitä saattaa hidastaa, mm. Judit juuri on puhunut tästä asiasta hienosti. Itselläni oli myös alussa pelko siitä, että luovuttaisin taas hetken treenailun jälkeen (T: on-off treenailija jo monettakohan vuotta..) mutta toisin kävi, vihdoin löysin treenimuodon jota jaksan tehdä pidempään kuin pari kuukautta.
    Tässä postauksessa mielestäni kiteytyy TFW:een hienous, ja se minkä toivoisin jokaisen treenailijan löytävän. Se ilo ja onnen tunne kun onnistuu, se kun kehittyy edes sen vähän, se kun löytää sen pienen tai isomman asian millä treeni lähtee kulkemaan paljon paremmin, ja juurikin sen tunteen kun on KIVA lähteä treeneihin, eikä tarvitse taistella itsensä kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *