Viikko 2 HALLUSSA!

Knee Grab -vatsalihasliike HALLUSSA? .. No ei TODELLAKAAN!
Kuvassa kirjoittaja. ©Johanna Verho

Ole urheilija!

En ole vieläkään päässyt täysin siihen mielentilaan, mihin haluaisin; siihen ihanaan ”pystyn tähän” -fiilikseen. Pelkään, että tämä jää taas kerran muutaman viikon mittaiseksi räpistelyksi, jonka jälkeen palaan sohvaperunaksi.

Oikeastaan en koe olevani muuta, kuin sohvaperuna, joka urheilee kaksi kertaa viikossa. Jos uskallan mennä tällä viikolla nopean sykkeen Hurrikaani-treeniin, voisin olla sohvaperuna, joka urheilee jopa 4 kertaa viikossa. Ehkäpä pääsen siinä kohtaa viimein eroon sisäisestä sohvaperunuudestani.

Viime kerran haastatreenissä kuulin aivan ihanan ajatuksen, joka tulee TFW-metodin maailmasta: olemme kaikki urheilijoita. Jos ajattelen kuin urheilija, toimin kuin urheilija. Ja jos toimin kuin urheilija, silloinhan minä olen urheilija.

Treenipäivinä se ei ole laisinkaan vaikeaa, varsinkaan, kun treenit sisältävät niitä samoja perusjuttuja, mitä tein aktiivisina treeniaikoinani 2000-luvulla; penkkipunnerruksia, leuanvetoja, jalkakyykkyjä..

Olen tällaisissa treeneissä kuin kotonani. En väheksy mitään ryhmäliikuntaa -tai mitään muutakaan liikuntaa sen puoleen-, mutta missä tahansa koreografiaa sisältävässä ryhmäliikunnassa tunnen olevani huijari. Tyyppi, joka esittää ryhmäliikkujaa.

Lähtökohdat onnistumiselle ovat siis tämän liikuntamuodon kohdalla paremmat, kuin esimerkiksi viime syksyn tanssitunneilla. Jätin ne lokakuussa kesken, koska minua ei enää huvittanut tanssia. Järkyttävä syy, mutta rehellinen sellainen.

Lauantain haastetreeni sisälsi jalkakyykkyjä tangolla ja pienillä levypainoilla. Pelkällä tangolla kyykätessä kävi samoin, kuin edellisen viikon penkkipunnerruksessa; alkuun tuntui helpolta. Niin helpolta, että uskoin voivani lisätä tankoon isojakin painoja ja silti onnistua suht helposti.

Noh. Ei taas mennyt, niin kuin Strömsössä. Ei tietenkään, koska onnistumiseen tarvitaan pohjatyötä.

Aktuaalista kuvaa lauantaiaamulta.

Kun tangon molemmissa päissä oli 2,5 kilon painot, tunsin a) rusentuvani tangon alle ja b) jääväni kyykkyasentoon jumiin, jos kyykkään yli 90 asteen. Vanhat olkapäävammani alkoivat huutaa, enkä meinannut pystyä pitämään niskani takana olevasta tangosta ylipäätään kiinni.

Tunsin olevani hyvin, hyvin vanha ja hyvin, hyvin raihnainen katsoessani muita haastetreenin osallistujia syvien kyykkyjensä ja isolta näyttävien painojensa kanssa. Alanko jäämään jälkeen jo nyt, kahden viikon kohdalla?

Tässä kohtaa huomaan hyvin selkeästi sen, millaisen karhunpalveluksen tein itselleni, kun annoin totaalisesti periksi sydänleikkaukseni jälkeen. Jos ja kun haluan saada itseni sellaiseen fyysiseen kuntoon jossa ikäiseni keskimäärin ovat, minun on vain purtava hammasta, kun jään muista jälkeen. Keskityttävä vain ja ainoastaan omaan suoritukseeni.

Sillä jos annan nyt periksi, jään seuraavalla yrityksellä vielä pahemmin muista jälkeen.

Ole urheilija. Ole urheilija. Ole urheilija.

Haasteryhmän viimeviikkoinen tuuletus.
©Janina Pohja

Edit, maanantai-iltapäivä; Hurrikaanit on nyt varattu, enkä ole antamassa periksi. Olisi silti kiva olla varma itsestään, edes välillä.

Jatkan ensi viikolla aiheesta ”motivaatio”. Tämän viikon perjantaina palaamme vielä ravintoaiheeseen Anna Rinta-Jyllilän  kanssa. Ihanaa alkanutta viikkoa!

Btw; TFW Konalassa alkaa uusi peruskurssi helmikuun lopulla. Lisätiedot täältä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *